Uunissa haudutettu merellinen risotto

Ylivoimaisesti parhaat riisit risottoa varten on viljelty Italiassa - tietysti. Risotto ei kuulunut suosikkiruokiini, kun aloitin säännöllisen epäsäännöllisen Etelä - Italiaan suuntautuvan matkailun. Siellä nautitut risotot ovat nostaneet ruoan myös kotimme ruokapöytiin.

Laadukkaan risoton valmistus ei onnistu kiireiseltä kokilta, vaan valmistaminen ottaa aikaa. Ensi kuullotettiin riisi ja runsas määrä sipulia liedellä, jonka jälkeen risottoa alettiin keittää hiljaisesti kokoon. Liemi oli maustettu parilla katkarapukuutiolla, tillillä ja reilulla määrällä valkosipulia. Valkoviiniä olisi ollut hyvä olla, mutta nyt ei ollut.

Lähes kokoon kiuhuneeseen risottoon lisättiin katkarapuja, turskafilettä ja vuohenjuustoa ja siirrettiin kokonaisuus miedolle lämmölle uuniin vajaaksi tunniksi. Tulos hipoi täydellisyyttä. Tosin katkaravut ja vuohenjuuston olisi voinut lisätä vasta jonkin verran turskan jälkeen - ne kun ei kypsymistä vastaavalla tavalla kaipaa.

Pannulliseen mahtui tuhti illallinen ja seuraavan päivän lounas kahdelle - eikä yllätysvieraankaan olisi tarvinnut nälkäisenä poistua.

Taj Mahal Afro Asian Market

Leppävaaran halvalla alueella, Leppävaaran raitilla Sellon ja Gallerian välissä on muitakin etnisiä ruokakauppoja, mutta tämä miellyttää minua kerta toisensa jälkeen.

Nimi kaupalle löytyi oven päällä olevasta teipistä. Muu ulkomainonta on pääasiassa kansainvälisiä rahansiirtopalveluita markkinoivaa. Vierastaustaista on myös kaupan kohderyhmä. Olen käynyt paikassa parisenkymmentä kertaa ja jokaisella kerralla olen ollut ainoa kantasuomalainen asiakas.

Tämä on hieman sääli, sillä tuotteiden hintalaatusuhde on erinomainen. Lisäksi me kantasuomalaiset kyllä syödään etnisten ravintoloiden ruokaa kovalla halulla ja ne puolestaan käyttävät tätä markettia tukkukauppanaan.

Mitä täältä sitten kannattaa hankkia? Yksiselitteistä suositusta en osaa antaa, koska kaikki muut hankintani ovat olleet onnistuneita, paitsi minun makuun liian eksoottisesti maustetut snacksit. Eli esimerkiksi mausteita, kuivamaitoa, tai erittäin hyviä liemikuutioita. Pakastelihoissa hinnat ovat huippuedullisia, mutta koska asun kaukana, niin ne olen jättänyt testaamatta.

Poiketkaa sopivan tilaisuuden tullen. Paikka on sisustukseltaan karu ja jonkinsorttinen lyhyt elämystrippi pois kansallisesta kauppakulttuurista.

Epäonnistunut Tyrni - porsaspasta

Tyrni ei ole enää pelkkä herrojen herkku. Lähikaupan pakastealtaasta löytyi tyrnimarjoja 200 gramman pusseissa parin euron hintaan, eli superfoodiksi tituleeratun marjan kilohinta oli kympin.

Tarkoitukseni oli valmistaa lounaaksi possupastaa. Nyt päätin maustaa sen kipakoilla tyrneillä. Lopputulos oli hyvännäköinen, mutta ainesosien yhteensovittaminen ei heti kerralla onnistunut

Otin tyrnejä pussista punnitsematta, mutta arviolta noin 30 grammaa. Lihaa pastaan tuli 300 grammaa ja kuohukermaa 2 desiä. En murskannut marjoja ennen kastikkeeseen laittoa, mutta survoin ne pääosin siellä, koska muutoin marjoista olisi tullut liian kirpeitä sattumia.

Possujen ruskistamisessa, eikä juustolla suurustamisessa ollut mitään ihmeellistä. Mausteeksi laitoin hieman valkosipulisuolaa, valkopippuria ja suolaa, eikä muuta.

Mikä siis meni pieleen? Totaalisesti ei mikään. Nälkääni jopa santsasin. En kuitenkaan usko, että laajempi raati olisi tätä ruokaa erityisesti kehunut. Tyrnejä oli liikaa. 5% lihan määrästä riittää varmuudella antamaan tarpeeksi makua. Lisäksi kirpeä tyrni voisi toimia paremmin, mikäli kastike olisi ollut vesipohjainen ja joukossa olisi ollut jokin muu vahva maku, esimerkiksi chili ja ehdottomasti jokin kompensoiva tekijä, kuten hunaja. Tätä kokeilen seuraavalla kerralla, kun tyrnipussin pakasteesta ruoanlaittoa varten otan. Silloin olen kohtuullisen varma onnistumisesta. Pöytään toki kannattaa varata jugurttia / smetanaa tasoittamaan koko makukokonaisuutta.

Siis kiva että kokeilin, ensi kerralla ehkä onnistun..

Porsaankyljyksiä mantelimaidossa

Porsaankyljykset kuuluivat 80 - luvun alun lapsuuteni hyviin arkiruokiin. Porsaan lihan käyttö ei ole tuon ajan jälkeen ainakaan vähentynyt, mutta kyljyksiä ei juuri näy lounasravintoloiden listoilla, eikä kaikkien markettien lihahyllyilläkään.

Uskon kuitenkin, että porsaan rakenteessa ei ole tapahtunut muuta muutosta, kuin rasvaprosentin hillitty madaltuminen. Liha ilmeisesti leikataan, tai jaellaan eri tavoin.

Porsaan kyljys on minun mielestäni mainio ruoka. Se sopii grilliin, pannulle, tai uuniin. Tänään piti kokata lounas yhdelle. Valintani oli valmistaa perunat lohkottuna uunissa ja kyljykset pannulla, jolloin molempien maut pääsevät parhaiten esiin.

Tammisen teurastamon kyljykset löytyivät paikallisen S - Marketin tarjoushyllystä. Suosiota ei kohtuullisesta, alle kympin kilohinnasta huolimatta ollut tuotteelle siunaantunut. Punaisen tarran liimauksen jälkeen hinta oli 6,xx kiloa kohden.

Pidin kyljyksiä pitkään lämpimässä ennen paistamista. Sen jälkeen nuijin ne kevyesti ja tein veitsellä muutaman viillon rasvaan, jotta kyljys ei paistaessa käperry. Tämän olisi voinut tehdä nätimmin, jos ruokailijoina olisi ollut vieraita. Minulle kelpaa laittamani ruoka hieman karumpanakin.

Paisto runsaassa, mutta ei ylettömässä määrässä luomuvoita muutaman minuutin puoleltaan. Sen jälkeen kastikkeessa hautumaan. Kastike olisi luontevinta tehdä kermasta, jonka tietenkin unohdin ostaa. Maitopurkin parasta ennen päiväys ei jättänyt edes koemaistamisoptiota, joten liemi oli valmistettava mantelimaidosta ja siihen lisätystä vedestä. Koska mantelimaito on hoikka aine kuohukerman rinnalla, niin voita voisi ehkä kompensoivasti lisätä. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä paistorasva ja lihoista irronnut neste oli pannussa jäljellä. Mausteeksi soijaöljyä, huhmareessa murskattuja viherpippureita, suolaa, lihaliemikuutio ja ripaus suolaa. Suurustus tummalla maissitärkkelyksellä.

Haudutusaikaa oli noin 15 minuuttia, koska tuolloin perunat oli paistuneet. Pidemmän haudutuksen kyljykset kestävät, mutta tämäkin riitti. Liha oli mureaa, muttei liian lötköä.

Lautasmallista puuttuu salaatti. Totta, mutta söin asetelman ulkopuolella kirsikkatomaatteja.

Viikinkiravintola Harald - Neljän Tuulen Retki

Pidän ravintola Haraldin toimintakonseptista. Itse asiassa näen siinä paljon samaa, kuin keskiaikaisissa ravintoloissa Riiassa, tai Tallinnassa, siis Rozengralsissa, tai Olde Hansassa. Ruoan, ruokailun, somisteiden ja palvelun elementit ovat paljolti yhteneviä. Ainoastaan rakennuskulttuurissa on eroja. Hansakaupungin ravintola toimii satoja vuosia vanhoissa tiloissa, Haraldit on kaupungista riippumatta ulkoisesti ihan tavallisilla, melko keskeisillä liikepaikoilla. Hintatasoltaan Harald poikkeaa maan yleiseen hintatasoon suhteutettuna isoveljistään edukseen. Viime lauantaina ruokailuvalintani oli Neljän Tuulen Retki, eli Lapin herkkuihin painottunut valmismenu.

Alkupalakivellä oli ainakin broilerin maksaa, kylmäsavulohta, silakkaa, hirveä ja nautaa. Kasvisosastosta positiivisena yllätyksenä hyvin tehdyt härkäpavut. Maistiaispalat eivät olleet suurensuuria, mutta kokonaisuus oli vähintään riittävä.

Jo ennen alkupalaa pöytään tuotiin kuivattua ruisleipää ja voisulaa

Pääruokana oli poron sisäfileetä monilla lisäkkeillä höystettynä. Niistä positiivisimpana pidin lakkoja, joita en juuri suolaisen pääruoan yhteydessä nähnyt tarjottavan. Toimi. Poro oli oikein hyvää. Tilan sen "niin raakana, kuin ilkeätte tarjoilla". Lopputulos oli kuitenkin hyvin lähellä samaa mediumia, kuin puolisollani. Onneksi poron sisäfile kestää mediumiksi asti kypsentämisen hyvin. Annos oli paljon parempi, kuin valokuvani siitä. Tästä syytän valaistusta, mutta hämäryys tuo tunnelmaa.

Jälkiruoka tarjoiltiin puupäreen päältä. Kiva yksityiskohta. Jälkiruokia oli montaa lajia. Valkosuklaa - raakalakritsi terriinin oli yllättävän miedon makuista. Ampiaisyrttisorbetti puolestaan positiivisen pistävää.

Kokonaisuus oli mukavasti toisiaan täydentävää. Pidin siitä kovasti ja jatkan "pari-kolme kertaa vuodessa" - asiakkaana. Voisin käydä useamminkin, mutta Lahdessa on melko hyvä ravintolatarjonta ja monissa itselleni vieraissa kaupungeissa on yleensä jokin "must" - paikka, jonne mennä.

Pukaron Paroni

Huoltoasemaruokailua

Pukaron Paroni on rakennettu 80 -90 luvun taitteessa pahimman laman aikoihin. Tuolloin se oli reilusti aikaansa edellä, tarjoten saman palveluidean, kuin nykyiset ABC - huoltamot. Mahdollisimman monipuolinen palvelutarjonta samalla pysähdyksellä.

Toiminta on pyörinyt ilmeisen hyvin ja asema on rakentunut ja kehittynyt vuosi vuodelta eteenpäin. Valitettavasti kehityksen lopputulos on tälle ajalle tyypillinen liikenneasema.

Pidän kuitenkin paikasta ja toivoin, että pääsen kehumaan paikan lounasta. Se oli kuitenkin pettymys. Nettiin aamulla kirjoitettu menu oli muuttunut. Ei parempaan, tai huonompaan, mutta tarjolla oli eri kattaus, kuin oli aiemmin ilmoitettu. Lisäksi menussa oli yhdys_sana - virheitä, joille olen kovin allerginen - enemmän, kuin gluteiinottomalle ruokavaliolle...

Tarjolla oli makaronilaatikkoa, muusia ja naudanpaistia.

Poimittu annos näytti ihan hyvältä. Kuitenkin makaronilaatikossa oli vähemmän makua, kuin äitien tekemässä. Naudanpaisti oli kypsää, semimureaa ja muuten mautonta, mutta kastikkeen rosepippurit hyökkäsivät liiaksi pintaan.

salaattipöytä koostui peruseineksistä ja ilmeisesti edellisen päivän isäinpäivämenun ylijääneistä kinkuista

Ei mitään vikaa, mutta tämän verran osaa myös usein moittimani ABC. Harmittaa, sillä olisin kovin halunnut kehua minulle mieluisen taukopaikan. Mutta Täältä saa lähileipomon leipiä, matkamuistoja, totopelejä, dvd - elokuvia, lähikauppatuotteita, hampurilaisaterioita ja ihan hyvää kahvia.

Siis poiketkaa mukavassa taukopaikassa, mutta älkää ladatko juuri noutopöydän ruokaan liikaa odotuksia. Kattauksen servetit lupasivat liikoja. Ei tätä ruokaa ole sydämellä valmistettu

Vitello Tonnato pääruokana

Vitello Tonnato on perin suosittu alkuruoka usealla suunnalla Italiaa. Kyseessä on kuitenkin tuhti ruoka, joten pikkulisäkkeillä siitä saa mielestäni myös mainion pääruoan.

Parhaiten ruoan valmistus onnistuu, jos paistaa naudan sisä / paahtopaistin jo edellisenä iltana, jotta se ehtii vetäytyä kunnolla. Paistolle löytyy monia  lämpötilasuosituksia niin uunille, kuin loppulämpötilalle. Paistoaika on toissijainen, kunhan paistia ei päästä kypsymään liiaksi. Mielestäni paras loppulämpötila keskellä paistia on 68 -70 astetta.

Tonnato valmistuu öljyyn säilötystä tommikalasta, sardiineista, kapriksista, oliiviöljystä, mausteista ja kananmunasta, sekä pienestä määrästä sitruunamehua. Kaikki nämä vaan sauvasekottimella sekaisin ja tarjoiluastiaan.

Lopputuloksena juhlavaa ja hyvää

ResQ Lahti

Ruoka ResQ sai aloittaessaan kohtuullisen hyvin mediahuomiota, mutta itse en silloin toimiintunut ideaan tarttumaan. RuokaResQ idea on vähentää hävikkiä ja toimia siten pallomme hiilijalanjälkeä keventävänä elimenä. Ravintoloille ResQ tarjoaa mahdollisuuden hävikin vähentämiseen ja kokonaan uuden asiakasryhmän löytämiseen. Minä uskon myös, että positiivisilla kokemuksilla ravintoloiden ResQ asiakkaista voisi hyvin tulla myös varsinaisia asiakkaita.

Lahti tuli ResQeen mukaan ensimmäisten joukossa, mutta kaupunkimme ravintolat eivät vielä ole kaikkein aktiivisimpien joukossa. Kuitenkin ensi yrittämällä löytyi neljä ravintolaa, joiden tarjonnasta pääsi valitsemaan. Naapurikaupungissamme Kouvolassa toiminta on huomattavasti vilkkaampaa tällä hetkellä.

Motiivi ResQeen tarttumiseen oli luontainen kiinnostus ruokaan ja myös eettiseen toimintaan - silloin, kun se on tehty itselle helpoksi. Lisäksi olimme tänään molemmat puolisomme kanssa flussassa. Lounas tuli korvatuksi sämpylöillä, joten päivällisen tilaaminen ravintolan ylijääneistä lounaista oli luonnollinen valinta.

Etnisten ravintoloiden tarjonta ei osoittautunut omaan suuhun sopivaksi, joten valinta osui Ravintola Fellmannian lihakeittoon. ResQ sovellus on koodattu todennäköisesti parikymppisten idealistien toimesta, joten käyttöliittymä on meille 40+ ihmisille hieman hankala alkuun. Alkuhankaluuksien jälkeen valikoimaa pääsi hyvin selaamaan ja maksaminen oli helppoa.

Fellmanniassa meillä oli kaksi annosta valmiina, kun nimemme kerroimme. Hakemisen jälkeen puhelimeen tuli vielä oheinen kiitosviesti:

Itse lounaat tuli fiksun oloisissa pahviastioissa ja soppa maistui lämmittämisen jälkeen hyvälle, kuten Fellmannian noutopöydän jäljiltä kuuluukin. Annoksen hinta oli 3,50. Tyhjää parempi yrittäjälle, pieni siivu ResQ toiminnan ylläpitäjälle, alvit valtiolle ja hyvä mieli asiakkaalle.

Konsepti on mielestäni hyvä, eikä ainakaan vähennä normaalia lounasravintolamyyntiä. Itse asiassa Fellmannia sai tästä pienen korvauksen hävikistä ja mainoksen, joka muistutti minua tämän lounasravintolavaihtoehdon olemassaolosta.

Katkarapusalaatti on pikaruokaa parhaimmillaan

Nopean ruoan ei tarvitse olla epäterveellistä. Katkarapusalaatin valmistaminen kestää minuuttia pidempään, kuin kananmunilla ottaa keittyä koviksi.

Eli salaattipedille esimerkiksi kurkkuja ja kirsikkatomaatteja lohkottuna. Mieluummin laadukkaita katkarapuja, kuin suoraan sulatettuja ilman kuumakäsittelyä. Kananmunia viipaloituna. Mausteeksi hieman oliiviöljyä ja balsamicoa.

Nopeaa ja hyvää. Sopii myös meille 100+ kiloisille miehille.

Mäntsälä mielessäin

Moottoritietä Helsingistä Lahteen ajaessa on kolme potentiaalista lounasravintolaa huoltoasemien yhteydessä. Etelästä ensimmäisenä olisi tarjolla Neste Taukotuuli. Siellä on minun kokemuksen mukaan lähes aina kaikki noutopöydän tarjottavat valmistettu halvimmista mahdollisista raaka-aineista. En halua uunimakkaraa, tai jauhelihakastiketta, jos muita vaihtoehtoja on.

Mäntsälä Pohjoinen rampilla on kaksi huoltamoa. Shell, jossa tarjonta on usein vaihdellut siivistä pitsan kautta noutopöytään. Joskun tarjonta on ollut OK, mutta ylisuorituksia ei ole koskaan kohdalleni osunut. Tästä syystä ajoin kerran parissa kuukaudessa säännöllisyydellä Juustoporttiin

Ihan tarkkaa hintaa lounaalle en muista. Joka tapauksessa se oli yli keskihintaisen lounassetelin, mutta alle 10 euroa. Tällä kertaa tarjolla oli maissikanaa, jossa maissi oli selkeässä sivuroolissa, sekä positiivisesti yllättäneitä silakkamurekepihvejä.

Suuriruokaiselle noutopöydät ovat hyviä vaihtoehtoja, koska samaan rahaan tulee isokin vatsa kylläiseksi. Kana oli hyvää ja silakkamurekepihvit lajissaan jopa oikein hyviä. Pidin oikeastaan kaikesta, paitsi kuvissakin näkyvistä juustorinkeleistä, jotka olivat minun käsityksen mukaan eilisiä, tai sitten ne eivät kestä pitkää tarjollaolo aikaa.

Servetteihin kirjoitettu slogan, elämä on valintoja, valitse paremmin tuntuu kuitenkin hieman ylimitoitetulta. Kyllä minä aina kotona teen parempaa ruokaa. Ei tämä pöytä nyt niin hyvä ole. En muutenkaan ymmärrä miten minun olisi pitänyt valita paremmin. Valitsin jo sen parhaan niistä kolmesta Mäntsälän kupeessa moottoritien yhteydessä olevista lounaspaikoista.

Toisaalta Juustoportin yrittäjä on joskus jossain mediassa sanonut, että hyvää tuotetta ei tarvitse mainostaa, sitä ostetaan jo laadun vuoksi, eli mainontaa vaativassa tuotteessa on aina jotain vikaa. Startup toimintaa lähellä olevana en ole täysin samaa mieltä. Ehkä tuo mainoslauseen kyseenalaisuus sopii tähän teemaan. Ja jos valita pitää, niin mieluummin hyvä lounas ja kyseenalainen mainosparsi, kuin toisinpäin

Porsaan lapaa ja politiikkaa

Lapa on yksi aliarvostetuimmista porsaan osista. Syyksi siihen arvelen ihmisten vieraantumisen ruoan valmistuksesta. Helppoa lavan valmistaminen on, mutta aikaa se ottaa enemmän, kuin nykyisessä maailmanmenossa ruokahuoltoon on varattu, mikäli ennakointiin ei kykene.

Hintaa annokselle tulee alle euron. Porsaan lavan kilohinta oli 1,80 euroa! Tästä vielä menee alv valtiolle, niin kovin paljoa ei jää kauppiaalle, logistiikalle, teurastamolle, tai sikaisännälle. Ja samaan aikaan vaaditaan parempaa kohtelua eläimille.

Hyvä että tuotantoeläimien oloihin vaaditaan koko ajan parannuksia, vaikka jo nyt me olemme Suomessa maailman eliittiä näissä asioissa. Hienoa, että ollaan, koska kansakuntien sydämensivistyksen yksi mittareista on se, miten ne kohtelevat eläimiä.

En jaksa hirveästi syventyä maatalouspolitiikan koko kiemuroihin. Silti minua suututtaa ostaa hyvää lihaa näin halvalla. On kuitenkin selvää, että ilmaisia lounaita ei ole. Minä siis tavallaan maksan tästä possunpalasta sekä näin suoraan, että myös veroina välillisesti. Kai sen niin kuuluu pitkään byrokratisoituneessa yhteiskunnassa ja monitasoisessa hyvinvointivaltiossa olla. Tässä kohdassa rahaliikenne on kuitenkin vääristynyt liikaa. Tuottajahinnalla ei kohta saa edes edes rehuja eläimille.

Joko maatalous ajetaan maastamme alas ja tai ohjataan toimimaan tukien varassa. Eikä kannusteta joko esimerkiksi aktiivisempaan erikoistumiseen, tai lähimarkkinaan tähtäämiseen. Kysyntää luomulle ja lähiruoalle on jo nyt. Ja Ruotsissa ollaan tässä vielä paljon meitä aktiivisempia ja trendituulet tulee maahamme onneksi yleensä länsipuhurina.

Itse ruoan valmistus vaati kuvan kasviksien pilkkomisen. (Laakerinlehdet sai jäädä kokonaisiksi:)) Runsaan suolauksen ja noin viiden tunnin makoilun 125 - 150 asteessa. Mausteina mustapippuria ja viherpippuria, sekä pari lihaliemikuutiota maustamaan lientä.

Kokkausaika kesti alle 10 minuuttia.

Makkarakastike mummon tapaan

Mummoilla oli paljon hyviä tapoja. Ruoka oli aikanaan nykyistä arvostetummassa roolissa elämässä ja aikaa oli runsaasti käytössä.

Alkuun kuullutettiin sipuli ja paistettiin hienonnettua sian kylkeä, jonka tänään korvasin pekonilla. No se nyt on käytännössä sama aine... Samassa rasvassa otettiin makkaroille pinta. Lapsuudessani makkarana oli aina Satakunnan Osuusteurastamon löylylenkki. Lähimmäs sitä pääsee Kivikylän löylylenkillä.

Kaikki kiinteä pois pannulta ja voita ja vehnäjauhoa tilalle. Tänään tuli testatuksi, että hiivaleipäjauho ajaa saman asian, kuin hienommaksi jauhettu vehnä. Testin syyn voi kukin arvata...

Riittävän runsaasti kun malttaa odottaa, niin kastikkeeseen saa sen lapsuusvuosikymmenen maun.

Parhaimmillaan arkiruoka on sellaista, jota syö mielellään myös pyhisin.